Lemmikkikerho

4H-lemmikkikerho on suunnattu eläinrakkaille ja lemmikkieläimistä kiinnostuneille 7-12-vuotiaille lapsille.

Kerho kokoontuu kerran viikossa 4H-toimistolla (Urheilukatu 4 A 1).

Kerho kokoontuu tiistaisin klo 17.00-18.30. Syyskauden ensimmäinen kokoontuminen 12.9.

Kerhokerran aikana tutustutaan erilaisiin lemmikkieläimiin ja niiden hoitoon ja puuhastellaan kaikenlaista kivaa lemmikkeihin liittyen, myös ulkona. Kerhossa saattaa käydä vierailulla myös eläimiä.

Yhden kerhokerran kesto on 1,5 h.

Kerhonohjaajat suunnittelevat kerhokauden (syksy- ja kevät) kerhokerrat ja kertovat seuraavan kerhokerran aiheen kerholaisille. Toimintasuunnitelmat kokonaisuudessaan eivät ole julkisia, koska niihin voi tulla muutoksia kauden aikana. Kerholaisten toiveet toiminnasta otetaan huomioon. Koulujen lomien aikaan ja arkipyhien sattuessa kerhopäivälle, kerho ei kokoonnu.

 

Ohjaajina toimivat Tuulia ja Anna-Riikka

 

4H-kerhoihin ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon ja mukaan voi mennä kesken kaudenkin. Ensimmäisellä kerralla voi käydä tutustumassa ja päättää sen jälkeen haluaako jatkaa kerhossa ja  liittyä 4H-jäseneksi vai maksaako kerhomaksua 6€/kerhokerta.

Muistathan, että jäsenmaksu on voimassa jäsenkauden 1.9-30.8 riippumatta milloin kauden aikana liityt jäseneksi. Jäsenmaksuun sisältyy tapaturmavakuutus.

Lisätietoa 4H-kerhoista marjo.lehtola(a)4h.fi