Koronaohjeistus 4H-kerhoissa

Meillä 4H-harrastuksessa opitaan itse tekemällä, pidetään hauskaa ja opitaan uusia asioita kavereiden kanssa. Tervetuloa joukkoon!

4H-harrastuksessa voi olla turvallisin mielin. Tässä  kerromme 4H:n toimintatavoista covid19-epidemian aikana. Tilanteen pitkittyessä meille on tärkeää tehdä kaikki voitavamme, että lasten ja nuorten elämä sujuisi mahdollisimman normaalisti ja heillä olisi mahdollisuus ryhmässä toimimiseen ja laadukkaaseen ohjaukseen myös vapaa-aikana. 

Kaikessa 4H-toiminnassa huolehditaan turvallisuudesta. Tarvitsemme myös teidän huoltajien apua hyvien käytäntöjen onnistumiseksi!

Toimintaohjeita kotiväelle:

·        Ryhmätoimintaan voi osallistua vain täysin oireettomana. Ilmoittakaa sairastumisesta ja sairastumisen syystä erityisesti, jos on mahdollista, että se liittyy koronatilanteeseen. Ajankohtaisia ohjeita löytyy THL:n sivuilta 

·        Jos lapsenne ei kulje itsenäisesti kerhoon, saattakaa hänet piha-alueelle ja hakekaa samasta paikasta. Pyrimme välttämään ylimääräisten henkilöiden oleilua ryhmätoiminnan tiloissa. 

·        Perheeseen päin viestimiseen tarvitsemme yhteystietonne. Täytättehän kotona huoltajan yhteystietolomakkeen ennen ensimmäistä kerhokertaa (koskee kerhoja joihin ei ole ilmoittautumista). Jos lapsenne on jo jäsen,  tiedot löytyy 4H-toimistolta.

Poikkeukselliset olosuhteet otetaan huomioon 4H-kerhossa seuraavasti:

·        Ryhmäkokoko suhteutetaan tilojen kokoon, turvavälimahdollisuuksiin ja ilmanvaihtoon, ryhmäkoko on 10–12 lasta.  Voimme jakaa kerholaisia pienempiin ryhmiin jos kerholaisia olisi tulossa enemmän ja tilat antavat siihen mahdollisuuden. 

·        Ryhmissä huolehditaan hyvästä käsihygieniasta, ja kädet pestään toimintaan tultaessa ja toiminnasta poistuttaessa. Lisäksi kädet pestään ennen ruokailua, wc-käynnin jälkeen, aina ulkoa sisälle tullessa, sekä aina aivastamisen tai yskimisen jälkeen, tai kun kädet ovat näkyvästi likaiset. Kädet kuivataan kertakäyttöisiin paperisiin käsipyyhkeisiin. 

·        Käsihuuhdetta on saatavilla jos käsienpesumahdollisuudet on rajalliset. Lasten käsihuuhteen käyttö tapahtuu aikuisen/kerhonohjaajan valvonnassa.

·        Safkasankarit-teemakerhossa sekä muissa kokkauskerhoissa hygienia korostuu. Normaalin, edellä mainitun käsien puhtauden lisäksi huomioidaan pintojen puhdistus. 

·        Yhteiskäytössä olevien työvälineiden, kuten askartelutarvikkeiden käyttöä vähennetään tai niitä puhdistetaan käyttäjien välillä. Siivousvälineet on kerhotilassa saatavilla ja sitä käytetään välineiden ja pintojen puhdistuksessa.

·        Mikäli kerhokerta jostain syystä joudutaan perumaan sairastumisen tai muun syyn takia tiedotetaan huoltajia mahdollisimman pikaisesti, siksi onkin tärkeää ensimmäisellä kerralla toimittaa kerhonohjaajalle huoltajan puhelinnumero (lapsen välityksellä). 

Varauduttehan siihen, että saatamme joutua äkillisesti perumaan yksittäisiä kerhokertoja, ja olemme myös valmiudessa siirtämään kerhotoimintamme etäkerhotoiminnaksi nopeasti, tai tekemään muita muutoksia ohjelmaan, mikäli tartuntatautitilanne sitä edellyttää.

Seuraamme tarkasti valtakunnallisia ja paikallisia ohjeistuksia koronatilanteesta. Olemme yhteydessä huoltajiin ja lapsiin viipymättä mahdollisista muutoksista. Vastaamme myös mielellämme kysymyksiin ja keskustelemme turvallisesta 4H-toiminnasta. Toimimme vastuullisesti, yhteistä tekemisen iloa unohtamatta.

Jos tulee kysyttävää, olethan yhteydessä! 

Yhteystiedot:  Marjo Lehtola p. 045 635 7269 marjo.lehtola(at)4h.fi