Osaava kerhonohjaajakoulutus

Kiinnostaako kerhonohjaus? Olet vastuullinen, yhteistyökykyinen, pidä lapsista, askartelusta, haluat oppia uutta? Tule koulutukseen!

4H-kerhoissa ohjaajina voi toimia kaksi yli 15-vuotiasta kerhonohjaajakoulutuksen käynyttä nuorta. Heidän apuohjaajana voi toimia 13-14-vuotias koulutuksen käynyt nuori. Kerhot kokoontuvat koulujen syys- ja kevätlukukausien aikana viikottain 1,5 - 2h.

Osaava kerhonohjaaja-koulutus valmentaa nuoria toimimaan 4H-kerhojen ohjaustehtävissä. 

Koulutuksen jälkeen nuori
* ymmärtää ryhmäytymisen eri vaiheita ja tunnistaa ongelmia ryhmässä
* tunnistaa oman roolinsa ohjaajana
* ymmärtää turvallisuussuunnittelun merkityksen
* osaa suunnitella toimivia kokonaisuuksia ryhmätoimintaan
* osaa hyödyntää leikkejä ja erilaisia menetelmiä

Koulutus järjestetään toisen kerran tänä syksynä, tällä kertaa yhden päivän, arki-illan ja itsenäisen opiskelun kokonaisuutena. 

Koulutuksen aloitus Yllärin nuorisotilalla lauantaina 7.11 klo 9-16 ja lisäksi teemailta askarteluun ja leipomiseen liittyen myöhemmin sovittuna arki-iltana (klo 16.45-19.15). Koulutukseen kuuluu ennakkotehtävä ja itsenäisesti suoritettavia 4H-kerhon ohjaamiseen liittyviä tehtäviä. Koulutuksen käyneet sijoittuvat syksyllä ja tammikuussa alkaviin 4H-kerhoihin.

Koulutus on 4H-jäsenille maksuton joten liittymällä jäseneksi pääset myös koulutukseen ilman lisämaksua (koulutuksen normaali hinta 35€)

Ilmottautuminen 4.11 mennessä täyttämällä Hae kerhonohjaajaksi lomake TÄÄLLÄ
Lisätietoja p. 045-635 7269 

TERVETULOA!

Noudatamme 4H-liiton ja THL:n ohjeita. Koulutuksessa pyrimme huomioimaan turvavälit ja pidämme yllä hyvää hygieniaa.

p.s kerhonohjaajille maksetaan palkkiota kerhonohjauksesta, lisätietoa koulutuksessa

Jos liityt samalla jäseneksi, käy täyttämässä liittymislomake https://liity.4h.fi/ (valitse alaspudotusvalikosta Rovaniemen 4H-yhdistys)

Koulutus järjestetään Opintokeskus Siviksen tuella