Harrastusohjaaja kouluille
Kiinnostaako osa-aikainen työskentely koululaisten parissa ?
Haemme yli 18-vuotiaita ohjaajia päiväaikaan kouluilla toteutettavaan harrastustoimintaan (Kässätaiturit-kerhot).
Kerhot ovat harrastamisen Suomen mallin kerhoja, jotka sijoittuvat heti lasten koulupäivän jälkeen. Kerhoja on useampia ja ne kokoontuvat kerran viikossa maanantaista perjantaihin pääasiassa klo 12-15 välillä. Työtä olisi tarjolla arviolta n. 5-12h / viikossa (koulujen lomaviikoilla ja arkipyhinä ei ole kerhoja). Kerhojen aikataulut on selvillä ja niiden mukaan työajat räätälöidään yhdessä valitun työntekijän kanssa.
Lisäksi on mahdollista vetää myös yhdistyksen omia 4H-kerhoja ilta-aikaan. Työ sopii hyvin esim. opiskelijalle, jonka ei tarvitse olla läsnä tai osa-aikatyötä kaipaavalle työttömälle. Lisätunteja on mahdollista saada myös tekemällä iltapäiväkerho-ohjaajan sijaisuuksia.
Työ on määräaikainen, aloitus syyskuussa ja kerhot toimivat toukokuun loppupuolelle asti.
Arvostamme ohjaajassa osaamista kädentaidoissa/ ennakkoluulottomuutta oppia kädentaitoja, kykyä lasten kanssa työskentelyyn, ryhmänhallintataitoja sekä joustavuutta. Kerhon toimintaa ei tarvitse itse suunnitella vain toteuttaa. Kerhoja voi olla ympäri Rovaniemeä kouluilla joten oma auto olisi hyvä olla käytettävissä. Kerhot ovat suunnattu alakouluikäisille.
Valitun työntekijän on esitettävä työnantajalle lain 504/2002 (Laki lasten ja nuorten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä) mukainen rekisteriote.
Palkkaus neuvonta-alan TES (tuntipalkka+9% lomakorvaus) + matkakorvaukset oman auton käytöstä
Lähetä avoin hakemus ja CV 30.8.2023 mennessä marjo.lehtola(at)4h.fi.
Paikka täytetään sopivan työntekijän löydyttyä.
Lisätietoa voi kysellä arkisin klo 8-16 p. 045 635 7269